15.10.2014

Välipalat kunniaan!

Ajattelin muistuttaa teitä kaikkia siitä, kuinka arvokkaita terveelliset välipalat oikeasti ovat. Lapsia ollessamme meitä jaksettiin muistuttaa, kuinka "pitää muistaa syödä välipala koulun jälkeen että pysyy reippaana iltaan asti", tai kuinka iltapäiväkerhossa ollessamme välipala oli oleellisessa asemassa. Mutta entäs kun me lapset kasvamme isoiksi eikä kukaan ole muistuttamassa välipalojen tärkeydestä?




Usein kiireiset ihmiset eivät ehdi panostaa välipaloihinsa (tai aamupaloihinsa), joten usein tulee hankittua helpoin ja nopein vaihtoehto, joka on yleensä myös epäterveellinen. Suklaapatukat tai suolapähkinät nostavat kyllä nopeasti verensokerin, mutta ne laskevat lähes yhtä nopeasti rasittaen näin haimaa ja kehon insuliinituotantoa tarpeettomasti. Näiden "herkkujen" ravintoarvoissakaan ei ole kehumista.




Voidaksesi hyvin on siis tärkeää pitää verensokeri tasaisena, mutta se on hankalaa runsailla elintarvikemarkkinoilla ja vaatii paneutumista asiaan. Kaikista tärkeintä on muistaa saannöllisyys ja kiinnittää huomiota ruoan laatuun ja ravintoarvoihin. Kun syömme monipuolisesti ja tasaisin väliajoin pysymme virkeinä ja pääsemme parhaisiin tuloksiin. Näin vältämme negatiivisia tunnetiloja kuten ärtyneisyyttä, väsymystä ja kiukkua. Olisikin hyvä, että voisimme syödä 3-4 tunnin välein. Hyviä välipaloja voisi olla esimerkiksi runsaasti kuitua sisältävät tuotteet, hitaasti imeytyvät hiilihydraatit (vihannekset, täysjyvä), marjat, hedelmät, siemenet, maustamattomat pähkinät, avokado ja  laadukkaat smoothiet!



Toivottavasti tämä muistutus auttaa teitä taas kiinnittämään huomionne edes hetkeksi ravintonne sisältöön ja aterioidenne säännöllisyyteen. Kaikkihan me haluamme voida hyvin ja kukoistaa :) 


Mahtavaa loppuviikkoa kaikille!












1 kommentti:

  1. Anonyymi10/25/2014

    IHANAA..KAUNISTA..MAUKKAAN NÄKÖISTÄ..

    VastaaPoista