7.8.2016

Elämä tuottaa hyvää tulosta!

Moikka!

Ensimmäinen sana mikä tulee mieleen näin pitkän hiljaiselon jälkeen. Nyt kun availen uudelleen blogimaailmaa ja katselen vanhoja tekstejä, löysin myös yhden luonnoksen, jonka olin unohtanut laitaa julki. Aihe ei vanhene koskaan ja vietimme viime perjantaina kahvilamme 1 vuotis syntymäpäivää, joten siksi onkin hauska katsella melken vuoden takaista maailmaa.

Tässä siis teksti, jonka kirjoitin viime lokakuussa:


Kiire kuuluu monen perusarkeen. Kuten myös minun! Mukava kirjoitta hieman ajatuksi taas alas.

Takana on olut mahtavat ja hurjat 2kk! Tätä ei ole tehty niin helpoksi, mutta kun vihdoin pääsimme avaamaan kahvilan, olen ollut niin onnellinen :) Uskomattoman monet ihanat ihmiset ovat löytäneet luoksemme ja tehneet tästä kaiken sen arvoisen!





 Projektin aikana on ollut myös harmi huomata bryokratian mielivaltaiset haasteet, ihmisten ahneudesta ja pahuudesta. Tällaisessa muutoksen aikakaudessa meidän tulisi tukea toisiamme ja olla läsnä. Haluta toisilemme hyvää. Jokanen valinta ja teko vaikuttaa niin moneen asiaan. Mistä ostat vaatteesi? Keneen luotat ja keneen et? Mistä ostat ruokasi ja kenen tuotteita ostat? Tuetko pienyrittäjyyttä vai suositko suuria ketjuja? Mitä palveluita haluat pitää kaupungissasi? Menetkö autolla vai kävellen? On hyvä tiedostaa mitä tekee ja perustella itselleen valinnat.

Hyvä olo kumpuaa meistä itsestämme ja sitä jaamme ympärillemme millaisia olemme. Joten eikö olisi ihanaa, että voisimme kaikki hyvin ja ei olisi turhia murheita toistemme kanssa?







Toivotan kaikille ihanaa uutta viikkoa ja uusia seikkailuja :) Nautitaan jokahetkestä ja ollaan luonnollisia omia itsejämme! 

"Ihmeitä ei ole tehty pelkistä unelmista - Miracles are not made just by dreams"



28.7.2015

Makers tulee kaupunkiin!

Kaikki ajanjaksot elämässä ovat erilaisia. Yksi kun päättyy, niin toinen alkaa. Nyt tunnen vahvaa muutoksen tunnetta jalkojeni alla! 

Yli 6kk kestänyt intensiivinen projektimme alkaa näkemään päivän valoa! Yksi suurista unelmistani tapahtuu nyt, nimittäin meidän oma kahvilamme aukeaa! 





 Makers Kahvilamme tulee olemaan täynnä elämyksiä! Naurulla, leikkimielellä ja rakkaudella valmistettua luonnollista ja ravitsevaa luomuruokaa on saatavilla 5.8 alkaen. Meillä voit vain nauttia olostasi, työskennellä, tulla hakemaan lounasta, istuskelemaan terassille, nauttimaan kulttuuritarjonnasta tai olla juuri niin kuin haluat! 




 Kierrätysmateriaaleista olemme omin käsin valmistaneet kalustomme. Kahvilaa rakentaessa olemme kiertäneet rakennustyömaita, kierrätyskeskuksia, mummon ullakoita ja varastoja!





"Winding your way down on Makers Street. Light in your head and love on your feet"

Kakkukahveilla nähdään :) 


Heikkiläntie 10, Lauttasaari, Helsinki

30.6.2015

Hyvän kiertoa!

Oma heinäkuuni tulee olemaan täynnä hyvän kierrättämistä! Kannustavia ja positiivisia sanoja jokaiselle, joka on sen ansainnut. Huffington Post -sivusto antaa 50 hyvää vinkkiä tähän! Ilon jakamiseen on aina aihe jos ajatus edes käväisee mielessä! 




1. Olen täällä sinua varten.
2. Kiitos. Kiitos kaikista asioista, joita teet vuokseni ja joilla tuot lisäarvoa elämääni.
3. Olet kaunis. Minusta sinussa on kauneinta _____
4. Miten voit tänään oikeasti - haluan tietää?
5. Kerro minulle unelmistasi.
6. Kerro minulle peloistasi.
7. Kerro minulle uskomuksista, joita sinulla on elämästä, rakkaudesta, maailmasta...
8. Ajattelen sinua.
9. Arvostan sinua.
10. Välitän tunteistasi.
11. Olet minulle tärkeä.
12. Tein virheen, ja olen pahoillani. Pyydän vilpittömästi anteeksi. Anna minulle anteeksi.
13. Arvostan suhdettamme.
14. Olen kiitollinen siitä, että olet elämässäni.
15. Miten voisin tänään tukea sinua?
16. Mitä ajattelet suhteestamme?
17. Mitä ajattelet minusta?
18. Näitä ominaisuuksia rakastan sinussa eniten: _______
19. Huomaan, että näet paljon vaivaa näillä elämänalueilla kehittyäksesi: ____
20. Meidän yhteydessämme minulle on tärkeintä: _____
21. Hienoa työtä! Hyvin tehty!
22. Olet koskettanut minua ja parantanut elämääni näillä tavoilla: ____
23. On kunnia tuntea sinut ja olla sinua lähellä.
24. Haluan sinulle parasta.
25. Muistelen ilolla kokemiamme asioita.
26. Luotan sinuun ja suhteeseemme.
27. Annan sinulle anteeksi. Päästän irti kaunasta ja katkeruudesta.
28. Sinussa on näin paljon upeita puolia: ______
29. Parhaimmat puolesi ja vahvuutesi ovat: _______
30. Kunnioitan sinua.
31. Kunnioitan päätöksiäsi, vaikka ne eroaisivat minun mielipiteistäni. Olet vapaa tekemään omat valintasi.
32. Tuen sinua kaikin mahdollisin tavoin.
33. Uskon sinuun.
34. Annan sinulle rakastavasti haluamasi tilan.
35. Voit saavuttaa mitä tahansa haluat elämässä.
36. Olet erityinen. Olet jumalainen ja uniikilla tavalla juuri SINÄ.
37. Voit olla oma itsesi vapaasti suhteessamme.
38. Saat olla täysin rehellinen ja suorasukainen minun kanssani.
39. Janoan intiimiä ja rakastavaa suhdetta kanssasi.
40. Herätät minussa tällaisia positiivisia tunteita:_____
41. Et ole vastuussa minusta, huonosta käytöksestäni tai valinnoistani.
42. Mitä toivoisit minulta ja suhteeltamme?
43. Ei se ole sinun syysi. En syytä sinua.
44. Tuen sinua huolehtimaan itsestäsi.
45. Tunteesi ovat ymmärrettäviä ottaen huomioon kaiken, mitä olet kokenut.
46. En odota sinulta täydellisyyttä. Ymmärrän, että ole inhimillinen.
47. Tiedän ja tunnustan, että minullakin on opeteltavaa monessa asiassa elämässäni.
48. Minulle on tärkeää tuntea sinut ja ymmärtää sinua.
49. Tulen luoksesi sydän ja mieli avoimena.
50. Rakastan sinua täydellisesti sellaisena kuin olet.



                                                        Rakkauden täyteistä uutta kuuta! 

17.6.2015

Raksaa Larussa

Ajan kulkua on vaikea hillitä. Aina sitä huomaa, että jotain asiaa ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan tai sen olemassaoloa ei muistanut. Nyt on blogi päässyt tähän jamaan! Terveisin vaan raksagimma 24h. Olen siis vaihtanut alaa ruokahommista kokopäiväiseksi naulojen naputtelijaksi, lautojen hiojaksi, maalariksi, roskalavadyykkariksi,  sekä putkiyhteyskonsultiksi. Onhan se vallan mainiota olla joka alan asiantuntija!



 Eräänä päivänä purkaessani sadatta eurolavaa, havahduin iloiseen tunteeseen, että en olekkaan täysipäiväinen rakennusmies, vaan olemmekin luomassa mailman mahtavinta kahvilaa! Tämä synnytysvaihe on ollut pitkä ja kivinen, mutta myös hyvin antoisa, opettavainen ja mielenkintoinen. Olen enemmän kuin innoissani tästä kaikesta :)(:





Avajaisten tarkkaa päivää emme vielä byrokratia-härdellin vuoksi uskalla sanoa, mutta heinäkuussa se tulee olemaan!



 Itse pakkaan tänään auton, ja lähden tästä vilinästä kohti Saimaan mökkimaisemaa juhannuksen viettoon. 
                                            Nautinnollisen ihanaa juhannusta kaikille <3

13.5.2015

Vallankumous on täällä!

Who Made My Clothes?

Kuului kysymys 24.4, jolloin vietettiin toista kertaa Vaatevallankumous päivää. Kampanjan ideana on kiinnittää huomiota vaatteiden tuotannon läpinäkyvyyteen, laatuun ja vastuullisuuteen. Käännetään vaatteemme nurinpäin ja tarkastellaan mitä lapuissa sanotaan. Tapahtumasta on jo ehinyt tovi vierähtää, mutta aihe on aina ajankohtainen!




Suurin tarkoitus kampanjalle on Plaza Rana -tehdasrakennuksen romahduksen muistopäivä Bangladeshissa kaksi vuotta sitten. 1 133 ihmistä sai surmansa ja yli 2 000 ihmistä loukkaantui. 

Halusimme ystäväni kanssa olla tekemässä vaatevallankumousta ja luoda ihmisille helpon tavan lähestyä vaikeaa aihetta. Epäeettistä vaatebisnestä. Siksi järjestimmekin Who Made My Clothes? -Festival päivän. Muotinäytös, workshop, luento, musiikkia.....
Mukaan tapahtuman tekemiseen saimme paljon ihania ja aiheeseen perehtyneitä ihmisiä!



Tietokirjailija Rinna Saramäki tuli pitämään luennon 2013 ilmestyneen kirjansa pohjalta. Hyvän mielen vaatekaappi, jossa pohditaan mm. vaatteiden eettisyyttä ja muotia samassa lauseessa, sekä kysymyksiä: mistä tuntee laadun ja paljonko on vähän?



Muotinäytöksessämme oli mukana:

Lovia - Kierrätys materiaalista valmistettuja nahka- ja turkisvaatteita.

Nannanda - Kierrätettyjä ja löydettyjä osia hyödyntäen valmistettuja koruja ja asusteita (Hanna Raux järjesti myös korupajan, jossa tehtiin yhdessä vanhoista koruista uusia! Hanna myös vastasi loistavasti muotinäytöksen toiminnasta :)

Roina - Ekologisista materiaaleista valmistettuja vaatteita.

WST (We started this) - Laadukkaiden käytettyjen vaatteiden/asusteiden nettikauppa

Ilo by Dakini - Rakkaudella suunniteltuja ja eettisesti valmistettuja hyvän mielen vaatteita. 





@Jani Luoma

Huili-lehden päätoimittaja Riikka Suominen oli juontamassa sekä haastattelemassa toista Ilo by Dakinin takaa löytyvää naista Jenni Milonofia. 

Väliaikamusiikista vastasi Better Things To Do musiikkikollektiivi! 

Loppuillan iloa meille tuotti Kaneli! He ovat kolmen siskoksen yhtye, jonka musiikkia voisi kuvailla yhtä hyvin powerpopiksi, popfolkiksi kuin grungeksikin :)






@Jani Luoma

Muita tapahtumassa osallisena olivat:

Näytösmeikit meille tarjosi ZUII Suomi/Zuii Organic.  Zuii Organic on kattava ammattitason värikosmetiikkasarja, jonka ainutlaatuiset valmistusaineet huolehtivat ihon hyvinvoinnista. Luomusertifioitujen sarjojen tuotteissa ei koskaan käytetä vahvoja tai haitallisia kemikaaleja, lisäaineita tai täyteaineita.

The Natural Goods Company helli vieraitamme kotiin viemisillä! Heidän luomukosmetiikkansa ovat lempeitä sekä ihmisille, että eläimille. "Uskomme puhtauteen, luonnollisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Elämä on liian lyhyt huonojen tuotteiden käyttämiseen."

Club Mate tarjosi virkistystä vapaaehtoisille tekijöillemme.

Ole hyvä oli mukana tuotepakettien muodossa. He tekevät vastuullisesti ja ympäristötietoisesti kotimaisia jaekologisia pesuaineita.      

VitaMinni oli myös tekemässä vallankumousta kahvilan merkeissä. 






Päivä oli todella upea! Vieläkin lämmittää sydäntä :) Kiitos tuhannesti kaikille, jotka olivat mukana tekemässä tätä mieletöntä päivää! Pidetään tietoisuutta yllä ja jatketaan kysymyksen esittämistä: "Kuka on tehnyt vaatteeni?" 









28.4.2015

Suuri nimikilpailu

Nyt tapahtuu!

Heikkiläntie 10, Lauttasaaresta voitte löytää kulttuurikeskus Sähinän, jossa ihanat kulttuurialan ihmiset ammentavat luovuuttaan. Tila itsessään on niin mahtava ja monipuolinen, joten se antaa mahdollisuuden kaikenlaiseen luovaan ja inspiroivaan!

Tässä tunnelmia viime ravintolapäivästä Sähinässä:



Olkoon sitten kyseessä työtila, saunailta, syntymäpäiväjuhlat, bänditreenit, joogatunti, yhteinen sunnuntaipäivän fiilistely, täällä se onnistuu :) Tätä on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen parhaimmillaan!

Kaiken tämän mahtavuuden lisäksi ME tulemme avaamaan aulaan ElämäntapaKahvilan! Teemme paikan, jossa kaikki pääsevät olemaan oma itsensä ja nauttimaan erilaisista ihanista asioista :)




 Meillä onkin käynnissä vielä muutaman päivän NIMIKILPAILU. Kerro oma ideasi kommenttina tai lähetä sähköpostia: vitaminnifin@gmail.com. Laitathan ehdotuksesi 30.4 mennessä.
Parhaimmat ideat palkitaan kahvilan tuotteilla!


Tilamme aukeaa kesään mennessä!

Ihanaa vappuviikkoa kaikille <3


10.4.2015

Hetkellinen ajatus

"Life is what happens while you are busy planning it"
-Elämä on sitä mikä tapahtuu silloin, kun olet liian kiireinen sunnitellessasi sitä-

Hetki. Se on se tärkein asia. Kaikki muu tulee perässä.


 Elämämme pyörii monien erilaisten asioiden ympärillä. Pohdimme illan kauppalistaa, seuraavaa palaveria, lapset koulusta, odotamme tulevaa viikonloppureissua, toivomme pääsevämme jo jumppatunnille, kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki, ensi viikon tärkeä deadline..... Tehtävät eivät tekemällä lopu ja odotamme kokoajan jotakin. 

Hups vain, mihin kaikki aika onkaan kulunut? Ei ainakaan tiedostamiseen. Elämä vain lipuu ohitse ilman, että edes huomaamme sitä.


 Yleensä meidän omat ajatuksemme saavat meidät pelkäämään ja stressaamaan tulevia tapahtumia tai asioita. Käytämme valtavat määrät energiaa vain pitääksemme itsemme hermostuneina ja käydessämme läpi kaikkea sitä mitä voi/tulee tapahtumaan! Kun vain rauhoittuisimme ja hengittäisimme hetkeä sisäämme, ymmärtäisimme, että mitään pahaa ei voi tapahtua juuri sinä hetkenä.


Pysytään siis tietoisina elämänkulustamme ja nautitaan niistä kaikista hetkistä, hyvistä kuin huonoistakin, sillä niistä elämämme koostuu :)

Hymyä päivään <3

"Mind is the master power that molds and makes
And man is Mind and everymore he takes
The tool of Thought and, shaping what he wills
Brings forth a thousand joys, a thousand ills.
He thinks in secret, and it comes to pass:
Environment is but his looking glass."
-James Allen