3.1.2015

Tervetuloa vuosi 2015!

Tuntuuko sinustakin ihanalta, jännittävältä, odottavalta ja onnelliselta? Jos kyllä, niin aivan mahtavaa! Sillä niin minustakin :) Jos ei, muista että hyviä asioita tapahtuu! Kunhan olet itse avoimin mielin.


Uusi vuosi tuo aina mukanaan toiveita, odotuksia ja lupauksia. On hyvä miettiä omaa elämää. Mitä vuotesi on antanut ja mitä ottanut? Mihin suuntaan haluat lähteä tästä eteenpäin? Suunnitelmia on aina hyvä olla, mutta pitää myös muistaa olla realistinen itselleen. Remontit eivät ole yhden yön tulos. Kärsivällisyys ja ahkeruus palkitaan aina!


Itse tykkään tehdä tavoitteita ja lähteä pyrkimään niitä kohti. Oma vuoteni alkoi rennon nestepaaston merkeissä. Rennolla tarkoitan smoothieita ja erilaisia keittoja. Tahdon puhdistaa kehoni kaikesta, mitä viime vuosi sinne laittoi ja aloittaa ns. tyhjältä pöydältä. Ruoansulatuksenikin kaipaa lepoa. Tämä ajankohta jos mikä sopii siihen parhaiten! Kerron myöhemmin hieman lisää kokemuksistani.




Viime vuodesta jäi paljon hyviä asioita käteen. VitaMinnin alku on ollut mitä mahtavin! Tämä vuosi tulee olemaan kaikkia kivoja juttuja täynnä!

Vielä viime vuoteen palaten ja eritysesti ensimmäiseen isoon tilaukseemme. Se oli opettava kokemus ja pääsimme heti tosi toimiin! Tilausuudesta on tehty haastattelu, jonka halusin laittaa blogiini. Kiitos tuhannesti osallisille!




Välipalatarjoilua isolle joukolle

VitaMinnin ensimmäisiä isoja tilauksia oli 22. lokakuuta toteutettu seminaarin välipalatarjoilu korkeimman hallinto-oikeuden tiloissa Helsingissä.

Seminaarissa julkistettiin Tampereen yliopiston ja Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöinstituutin tekemä ja ympäristöministeriön tilaama raportti ympäristövastuusta. Seminaariin osallistui noin 100 ympäristöhallinnon virkamiestä, tutkijaa ja järjestöaktiivia.

"Seminaaritila oli juhlallinen ja halusimme keventää tunnelmaa tarjoilun osalta. Päädyimme tarjoamaan välipalaksi VitaMinnin smoothieita", kertoo seminaarin järjestäjä tutkija Heta Heiskanen Tampereen yliopistosta.

"Moni taisi odottaa perinteistä kahvitarjoilua ja osa oli vähän ihmeissään saadessaan smoothie-mukin käteensä."
"Ihmiset yllättyivät myönteisesti maistaessaan VitaMinnin smoothieita. Ne olivat raikkaita ja niissä maistuivat kotimaiset marjat: mansikka ja mustikka. Useampikin ihminen halusi santsikupin."

Heiskasen mielestä smoothie-tarjoilu sopi hyvin ympäristöteemaiseen tilaisuuteen ja antoi mukavasti potkua loppupäivään.


"Tuotteiden hinnat olivat kilpailukykyisiä ja kokonaisuutena homma toimi hyvin. VitaMinniltä sujuu isompienkin tarjoilujen hoitaminen luontevalla ja välittömällä tyylillä", Heta Heiskanen toteaa.




Pisin tekstini ikinä! Vaikkakin osa oli ammattilaisen jälkeä :) Kiitos vielä vuosi 2014 kaikesta mitä annoit ja otit! Kiitollisin mielin jatkan mehujeni tekoa. Raikasta ja valloittavaa uutta vuotta!




1 kommentti:

  1. Anonyymi1/04/2015

    Olet sinä tyttö kyllä niin erityinen:

    VastaaPoista