"Kulttuurikeskus Sähinä on 2000 neliön toimintatila Lauttasaaressa, jossa rohkaistaan ammattilaisia ja amatöörejä rikkomaan rajojaan, kokeilemaan uutta ja tekemään yhdessä. Sähinässä työskentelee päivittäin noin 50 ammattilaista nykysirkustaiteilijoista akupunktioklinikkaan.
Tiloissa järjestetään kävijöille säännöllistä ja kynnyksetöntä toimintaa, kuten työpajoja ja kursseja, jooga- ja tanssitunteja, musakeikkoja ja performansseja
Sähinän aulassa toimii vegaaninen Makers Kahvila seitsemänä päivänä viikossa. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös Sähinä Galleria, jonka vaihtuviin taidenäyttelyihin on vapaa pääsy kahvilan aukioloaikoina." sahina.fi
Sähinän perustaja/iskä/toiminnanjohtaja Erkka kirjoitti tämän viikon Lauttasaari-lehteen jutun vaihtoehdoista. Halusinkin jakaa hänen hyvät ajatukset tätä kautta!
Vaihtoehdoista
Saarella vuosina 2007–2014 asuneena törmäsin usein palveluiden puutteeseen.
Näin tilanteen tietysti ensisijaisesti nuoren kaupunkilaisen näkökulmasta, joka
olisi kaivannut pakollisen kukkakaupan ja kuntosalin ohelle muitakin
palveluita, kuten persoonallista ravintolaa tai kokeilevaa galleriaa. Iltaisin
ja viikonloppuisin oli lähes aina lähdettävä pois saarelta, jos halusi päästä
tekemään mitään "mielenkiintoista" tai vaihtoehtoista. Tämä ei
tietenkään ole yksinomaan Lauttasaaren vaan monien muidenkin kaupunginosien ja
kaupunkien ongelma.
Mielenkiintoinen tekeminen on subjektiivinen käsite, mutta monipuoliset
vaihtoehdot sen sijaan ovat mielestäni välttämättömyys Lauttasaaren kokoisessa
kaupunginosassa. Ihmiselle on luontaista olla utelias, yhteisöllinen ja etsiä
ympäriltään virikkeellistä tekemistä. Monesti kuitenkin uteliaisuus ja
yhteisöllisyys tyssää siihen kun huomaa, että oman kaupunginosan tarjonta
rajoittuu perinteisiin ja suppeisiin vaihtoehtoihin, jotka löytyvät sitä paitsi
monipuolisempina toisaalta. Tulee jäätyä ruudun ääreen makaamaan tai lähdettyä
sinne toisaalle.
Mikä sitten mahdollistaa monipuolisen, vaihtoehtoisen ja mielenkiintoisen
toiminnan? Tilat ja tekijät. Kun perustimme kulttuurikeskus Sähinän, keskeinen
motiivi oli saada Lauttasaareen monipuolisen toiminnan mahdollistavat tilat
sekä huippujoukko tekijöitä. Kun käytössä on lähes 2000 m2 tilaa, on
huomattavasti helpompaa pitää festarit tai antaa tilat vaikkapa kolmen eri
seminaarin käyttöön samana päivänä.
Haluaisin nähdä tulevaisuudessa Lauttasaaren syntyvän paljon kokemiseen ja
tekemiseen rohkaisevia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja, joissa hyödynnettäisiin
saaren laajaa ikähaarukkaa, kirjavaa väestöä ja sijainnin suomaa
ainutlaatuisuutta. Tähän tarvitsemme lisää yksityisiä ja kunnallisia tiloja
kynnyksettömille palveluille. Tilojen ja tekijöiden symbioosia ei voi ohittaa,
ja uskon, että Larussa kysyntä herää kunnolla vasta rohkean tarjonnan alettua.
Erkka Luutonen
Toiminnanjohtaja
Kulttuurikeskus Sähinä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti